Jäsenyys

Liittymällä YHYRES-kehittämisyhdistyksen jäseneksi tuet Kyrönmaan kehittämistä.
Jäsenmaksun maksamalla olet yhdistyksen täysvaltainen jäsen ja pääset suoraan vaikuttamaan Kyrönmaan kehitykseen. Jäsenet pääsevät esimerkiksi yhdistyksen vuosikokoukseen, joka tänä vuonna järjestetään 17.4. Lisäksi saat kotiin kannettuna YHYRES-uutiskirjeen noin neljä kertaa vuodessa ja saat tietoa yhdistyksen toiminnasta ja sen rahoittamista hankkeista.

Uuden ohjelmakauden (2014-) valmistelu aloitetaan tänä vuonna. Yksi kriteereistä, jonka perusteella Maa- ja metsätalousministeriö myöntää rahoitusta Leader-toimintaryhmille alueensa kehittämiseen, on jäsenten määrä. Jäseniksi hyväksytään vain jäsenmaksunsa maksaneet. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että jokainen jäsen hoitaa jäsenmaksunsa nyt, ja näin varmistaa osaltaan Kyrönmaan kehittämisen rahoituksen tulevaisuudessakin.

YHYRES ry:ltä hankkeisiin rahoituksen saaneilta edellytämme yhdistyksen jäsenyyttä.

Jäsenmaksut vuonna 2012
Henkilöjäsen 10 €
Perhe (2 vanhempaa + lapset alle 20 v) 20 €
Nuorisojäsen (alle 20 vuotta) 5 €
Yhdistys- tai yritysjäsen 20 €
Kannatusjäsenmaksu 40 €

Voit myös maksaa jäsenmaksun suoraan YHYRES ry:n pankkitilille: FI 81 47281020 065455.
Maksa jäsenmaksu yllä olevan hintataulukon mukaan ja kirjoita laskun viestiosaan jäsenen tai jäsenten nimet, sekä perhejäsenmaksua maksaessa lasten iät.

YHYRES-kuulumisia voit lukea myös Facebookista.
Käy kurkkaamassa ja tule "tykkääjäksi"!