Brandays kuuluu kaikille

EU-ohjelmakauden 2014 - 2020 viimeinen vuosi on menossa, ja se näkyy myös Leader Yhyres ry:n toiminnassa, sillä nyt on aika jakaa viimeiset tuet.
Yhdistykselle myönnettiin viime vuoden lopulla lisärahoitusta, joten se voi rahoittaa aiottua enemmän hankkeita ja yritystukia.

Tänä vuonna halutaan aktivoida erityisesti pieniä yrityksiä ja innostaa niitä kehittämään toimintaansa. Yritystukien lisäksi tarjolla on myös pienimuotoista koulutusta ajankohtaisista aiheista.

- Toimialasta riippumatta tärkeitä ovat sosiaaliseen mediaan, asiantuntijuuden kehittämiseen ja esilletuomiseen, palvelumuotoiluun ja markkinointiin liittyvät teemat, joissa etenkin pienet yritykset kaipaavat usein apua, kertoo kehittämissuunnittelija Piritta Syrjälä.

Koulutussarja aloitetaan maanantaina 23.3. Canva-koulutuksella, jonka tulee vetämään someasiantuntija Johanna Janhonen. Canva on ilmainen ohjelma, olla voi luoda materiaalia esimerkiksi Instagramiin ja Facebookiin. Parituntisessa koulutuksessa saa konkreettista apua yritysten näkyvyyden parantamiseen sosiaalisessa mediassa.

- Illan aikana opitaan työpajassa ohjelman peruskäyttöä ja saadaan vinkkejä siitä, millaista sisältöä yrittäjän kannattaa sosiaalisen median kanaviin luoda ja miten siitä saa tunnistettavaa eli brändättyä, Syrjälä kuvailee.

Ilta on osallistujille maksuton. Tarkoitus on jatkaa näiden koulutusiltojen järjestämistä, ja niiden teemoista voi esittää toiveita.

- Yhdistys voi näiden iltojen avulla tarjota pienen siivun siitä, millaista osaamista jokaisella yrittäjällä olisi hyvä olla. Enemmän mahdollisuuksia tarjoavat 3–10 yrityksen muodostamat yhteiset yritysryhmähankkeet, joissa yrittäjät saavat asiantuntija-apua toimintansa kehittämiseen, Syrjälä vinkkaa.

Ilmoittautumiset Piritta Syrjälälle16.3.2020 mennessä: piritta.syrjala (at)yhyres.fi

Yhyres Vasek Tervajoen lähiruokator

Yhyres yhdistystreffit yhteisöllisyys ja nuoret

Marraskuun Yhyres Yhdistystreffeillä nousi esiin monien yhdistysten yhteinen huoli siitä miten saada nuoria mukaan yhdistystoimintaan.
Maaliskuun Yhyres Yhdistystreffeillä pohditaan tätä lisää ja ideoidaan yhdessä aiheen tiimoilta!.

Yhyres-Yhdistystreffit
keskiviikkona 4.3.2020 klo 17.30 -20.30

Seurakehittäjä Kirsi Martinmäki Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry stä tulee alustamaan tilaisuutta aiheesta:
"Yhteisöllisyys ja nuoret yhdistystoiminnassa".
* Mitä on yhteisöllisyys?
* Miten yhteisöllisyys ilmenee yhdistystoiminnassa?
* Yhteisöllisyyden haasteet
* Vinkit nuorten saamiseksi yhdistystoiminaan
- aloituskynnys matalaksi
- uusien jäsenten tutustuttaminen ja perehdytys
- uusi ideoiva toimikunta
- nuorten oma verkosto
- uusi teknologia käyttöön

Tervetuloa innostumaan ja verkostoitumaan muiden Kyrönmaan yhdistystoimijoiden kanssa!

Ilmoittautumiset 2.3. klo 12 mennessä Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. / 050 535 1800

Yhyres Avoimet Kylät

Avoimet Kylät päivä järjestetään 13.6.2020

Avoimet kylät on kesäkuun toisena lauantaina järjestettävä valtakunnallinen tapahtumapäivä, jona sadat kylät ja korttelit ympäri Suomen järjestävät erilaisia tapahtumia. Tämä on tilaisuutesi tutustua kyliin lomailun, asumisen ja yrittämisen paikkoina! Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Suomen Kylät ry, maakunnalliset kyläyhdistykset ja paikalliset yhdistykset ja aktiivit.

Ilmoita kyläsi tai yhdistyksesi mukaan Avoimet Kylät-päivään TÄSTÄ LINKISTÄ

Järjestämme kaikille avoimen info- ja ideointitilaisuuden 18.3.2020 klo 17

 
Kyrönmaan ATK-palvelut