yhdistystreffit syksy

Yhyres ry:n kevään yhdistystreffit saavat jatkoa. Syksyn ensimmäiset treffit järjestetään keskiviikkona 16.9. Yhyres ry:n tiloissa Tervajoella. Illan teemana on Ideasta hankkeeksi.
- Illan aikana käydään läpi hankehakuprosessi aina ideasta valmiiksi hankkeeksi asti. Käydään läpi, millaisiin hankkeisiin tukea on mahdollisuus hakea ja keskustellaan myös siitä, mitä kannattaa ottaa huomioon, kun hanketta lähdetään suunnittelemaan, kehittämissuunnittelija Piritta Syrjälä kertoo.

Syrjälä kannustaa kaikkia niitä yhdistyksiä osallistumaan, joilla on ollut suunnitelmia kehittää toimintaansa.
- Mikäli yhdistyksellänne on jo hankeidea valmiina, voitte ottaa mukaan oman koneen ja työstää hankehakemusta jo illan aikana, Syrjälä lisää.

Nyt kannattaa olla hankeideoiden kanssa liikkeellä, sillä tämän ohjelmakauden viimeiset rahoituspäätökset tehdään hallituksen kokouksessa 10.11. Hakemusten tulee olla sähköisessä hakujärjestelmä Hyrrässä viimeistään 30.10.
Tämän ohjelmakauden rahoituskiintiöstä on käytettävissä vielä noin 200 000 euroa. Siirtymäkauden rahoituksen määrä ei ole vielä varmistunut, mutta näitä ”uusia” rahoja päästään jakamaan keväällä 2021.
- Ne hankkeet, joille ei riitä rahoitusta tämän vuoden kiintiöstä, voi hallitus niin halutessaan jättää Hyrrään odottamaan siirtymäkauden rahoja ja tehdä lopulliset päätökset niistä keväällä, Syrjälä huomauttaa.

 
Kyrönmaan ATK-palvelut